Tapio Nurminen

Tänä syksynä on ilmestynyt taas tukuttain sotakirjoja. Niistä yksi on emeritusprofessori Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944. Ylikangas totesi Akateemisen Kirjakaupan haastattelussa Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 28.10., että Suomessa on poikkeuksellisen vahva paine ryhmäkuriin: jos ei ajattele samoin kuin muut, on helppo joutua toisinajattelijoiden kastiin.

Tästä olen Ylikankaan kanssa samaa mieltä. Suomessa on tosiaan poikkeuksellisen kova paine mukautua vallitsevaan konsensukseen. Tämä johtunee ainakin osittain maamme pienestä väkiluvusta. Kaikki tuntevat toisensa.

Niin tai näin, mikään ei kuitenkaan mielestäni oikeuta huonoa tutkimusta, ja harvoin olen lukenut niin heikoin eväin laadittua teosta kuin Ylikankaan uusi kirja. Aloitan siis tämän blogin julkaisemalla marraskuun ajan kommentteja Ylikankaan teokseen.

Kun Ylikangas tulee käsiteltyä, on minulla kommentteja vielä muillekin. Muun muassa Eeva Tammelle ja Eero Elfvengrenille.

—

Blogin kuvitus on elokuun alkupuolelta 1941, Hiitolasta ja Räisälästä. Kuvissa olevat ruumiit ovat venäläisiä, “aron poikia”. Tällaisia kuvia otettiin sodan aikana paljon, mutta niitä ei ole juuri näytetty. Onko näiden kuvien esittäminen epäkorrektia? Kuulen mielelläni ajatuksia.