Tapio Nurminen

Olen ehdottanut usemmallekin henkilölle, että Sota-arkiston materiaaleihin pitäisi kirjoittaa opaskirja. Sisältäähän arkisto niin valtavasti aineistoa, että useimmat tutkijat tuntevat tuosta paljoudesta vain jonkin tietyn osa-alueen. Allekirjoittanut tuntee sotapäiväkirjat ja kantakortit kohtuullisen hyvin, mutta esimerkiksi Ilmavoimien aineisto on minulle tyystin vierasta.

Käsikirjaa tarvittaisiin myös sodan ajan armeijan tuntemiseen. En vieläkään oikein ymmärrä, mistä Jukka Kemppinen oli muodostanut käsityksensä sodan ajan pataljoonista. Kemppinen kirjoitti alkuvuodesta blogissaan, että sodan ajan pataljoonassa oli kolme tai neljä komppaniaa ja kussakin noin 300 miestä.

Tavallisessa jalkaväkipataljoonassa oli nimittäin viisi komppaniaa: esikuntakomppania, kolme kiväärikomppaniaa ja konekiväärikomppania. Kunkin komppanian vahvuus oli parisensataa miestä. Taistelutilanteissa konekiväärikomppanian kukin joukkue tuki yhtä kiväärikomppaniaa, joten tällöin komppanian yhteenlaskettu vahvuus oli reilusti yli 200 miestä. Lisäksi pataljoonaan kuului kranaatinheitinjoukkue.

Graafinen esitys jalkaväkipataljoonan rakenteesta löytyy muun muassa Ilkka Malmbergin tuoreesta Tuntemattomat sotilaat -teoksesta (s. 26).

Tutkijoita ei tietenkään pidä teilata pienten asiavirheiden takia. Silti Romahtaako rintama -teoksessa tulee turhan usein esiin kirjoittajan puutteellinen tietämys sodan ajan armeijasta, ja tämä saa lukijan epäilemään kirjan väitteitä yleisemminkin. Ylikankaan (s. 161) mukaan III/JR 12:ssa oli kesäkuun lopussa 1944 parisensataa karkuruustapausta. Ylikangas kirjoittaa kolmasosan pataljoonasta olleen karkureita. Parisataa miestä muodosti kuitenkin vain viidesosan pataljoonan vahvuudesta, olettaen että osasto oli suunnilleen määrävahvuinen siirtyessään Kannakselle.