14.11.2007 ... 23:50
Vasemmistolaiset aliupseerit
Sota-aika muutti suomalaista aliupseeristoa voimakkaasti. Siinä missä ennen sotia valtaosa aliupseereiksi koulutetuista oli suojeluskuntalaisia, sodan aikana poliittinen tausta menetti merkityksensä. Nyt ylennykset saatiin ansioista, ei poliittisen katsantokannan mukaan.
Ylikankaan mukaan “sekä aliupseerit ja etenkin upseerit olivat karkureitten riveissä suuria harvinaisuuksia.” Tämä johtui Ylikankaan mukaan siitä, että “jo aliupseereiksi koulutettavien poliittinen tausta selvitettiin tarkoin.” (s. 280)
Ylikankaan logiikka on virheellinen. Vuonna 1944 aliupseereista jo suuri osa tuli työväestön ja maaseudun pientilallisten piiristä. Heitä ei pitänyt rintamalla poliittinen näkemys vaan vastuuntunto, sama vastuuntunto, jonka avulla he olivat ylennyksensä hankkineet.
“Suurina harvinaisuuksina” karkurialiupseereita ei kuitenkaan voi pitää. Jukka Kulomaan tekemässä laskelmassa aliupseereita oli karkureista 8,6 % (Käpykaartiin?, s. 283). Vain upseeristossa karkuruus oli todella harvinaista.
1 Comment
November 15th, 2007 at 09:38
Aliupseereita koulutettiin Jatkosodan aikan suurin määrin. Pula oli silti jatkuva. Pelkästään Tuusulassa JvKoulK 1:ssä koulutettiin Jatkosodan aikana noin 2300 jalkaväen ryhmänjohtajaa, joista 900 kranaatinheittimistöön.
Koulutusta annettiin myös pikakursseilla joukoissa. Kurssi kesti yleensä vain pari viikkoa.Kullakin yhtymällä oli oma koulutuskeskuksensa.
Luonnollisesti tapahtui ylennyksiä myös ilman koulutusta.Poliittisesta erottelusta en todella tiedä.
Jätä kommentti
En halua täyttää nettiä roskalla, joten kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.