24.10.2008 ... 16:12
Asevelvollisuuslaki ei sallinut poliittista karsintaa
Kirjoitin äskettäin ilmestyneeseen Teloitettu totuus -teokseen artikkelin 1920- ja 1930-lukujen sotilaskoulutuksesta ja siitä, miten asevelvollisia hylättiin sotienvälisenä aikana terveydellisistä, ei poliittisista syistä.
Muutama päivä kirjan ilmestymisen jälkeen Heikki Ylikangas julkaisi Helsingin Sanomissa vastineen, jossa hän mainitsi muun muassa minun artikkelini. Ylikankaan mukaan
Tapio Nurminen kiistää käsitykseni poliittisperustaisesta karsinnasta kutsunnoissa sotien välillä jättämällä mainitsematta tärkeimmän lähteeni: asevelvollisuuslakiin (1919, 1922) sorvatun pykälän, jonka mukaan kutsuntatoimistot saattoivat vastoin lääkärin lausuntoa hylätä kutsutun, jotta “eivät yhteiskunnallisesti vaaralliset vaikkakin ruumiillisesti terveet yksilöt” saisi koulutusta.
Tuollaista pykälää kummassakaan asevelvollisuuslaissa ei ole. Ylikangas on keksinyt sen.
—
Vuonna 1919, tarkalleen ottaen 8.2.1919, säädettiin Suomen valtakunnan väliaikainen asevelvollisuuslaki. Laki sisälsi pykälän 39, jossa todettiin muun muassa, että “Kutsuntatoimistoa ei velvoita lääkärin antama lausunto katsastetun kelpaamattomuudesta sotapalvelukseen.” – Kutsuntatoimisto saattoi siis määrätä palvelukseen miehen, jota lääkäri ei olisi kelpuuttanut.
Käytännössä sama muotoilu siirtyi vuoden 1922 asevelvollisuuslakiin. Siinä maininta löytyy pykälästä 41: “Lisätylle kutsuntatoimistolle ei lääkärin antama lausunto tarkastetun kelpaamattomuudesta sotapalvelukseen ole sitova.”
Katkelma, jota Ylikangas siteeraa, ei siis löydy laista. Se on peräisin kenraali Heinrichsin kokoelmassa säilyneestä muistiosta, jossa Heinrichs esitti muutoksia asevelvollisuuslakiin (Pk 1172/6 Kenraali Heinrichsin kokoelma: Vuoden 1919 asevelvollisuuslakia valmistelevia muistioita. [KA/SArk; aineisto vaatii tutkimusluvan]).
Ylikangas luulee muistiota käytetyn vuoden 1919 lain valmistelussa, mutta oikeasti kyseinen kansio sisältää aineistoa, jossa muutama upseeri ja muu asianomainen sai kesäkuussa 1919 esittää muutosehdotuksia väliaikaiseen lakiin. Mapissa on silloisen majuri Heinrichsin alunperin ruotsiksi laatima muistio, jossa hän esitti, että
§39 olisi muutettava siten, että lisättyä kutsuntalautakuntaa ei velvoita myöskään lääkärin antama lausunto katsastetun kelpaavaisuudesta (eikä ainoastaan kelpaamattomuudesta) sotapalvelukseen. Tämän kautta annettaisiin lautakunnalle tilaisuus estää armeijaan pääsemästä yhteiskunnallisesti vaarallisia vaikkakin ruumiillisesti terveitä yksilöitä.
(suomenkielinen käännös löytyy samasta mapista; alleviivaus alkuperäisessä asiakirjassa)
Moista muutosta ei vuoden 1922 asevelvollisuuslakiin kuitenkaan koskaan sorvattu, eikä Heinrichsin ehdotus saanut kannatusta. Nimikirjaimilla KW esiintynyt kommentaattori (ilmeisesti Sotaväen päällikkö Karl Wilkama) totesi Heinrichsin tekstiin, että hän haluaa säilyttää kyseisen pykälän entisellään:
§39 pidän toistaiseksi vielä sopivana. Mitä enemmän pelkäämme punaista ainesta, sen röyhkeimmiksi ne tulevat. Vapaustaistelussa annettiin punainen aines eräälle pataljoonalle – Wiipurin valtauksessa tämä pataljoona kunnostautui jotakuinkin.
Samaa pykälää on kommentoitu myös ruotsiksi. Kyseisessä kommentissa todetaan, että “vaikuttaisi arveluttavalta” vapauttaa vasemmistolaiset niin raskaasta taakasta kuin mikä asevelvollisuus oli.
Heinrichs jäi siis mielipiteinensä yksin ja vuoden 1922 asevelvollisuuslaki jäi näiltä osin ennalleen.
—
Toisin kuin professori Ylikangas vastineessaan väitti, mainitsen kyllä asevelvollisuuslait ja asiaan liittyvät pykälät artikkelissani. Teloitetun totuuden sivulta 50 löytyy katkelma, jossa totean että vuoden 1922 laissa, edellisen lain tapaan, kutsuntatoimisto saattoi määrätä miehen asepalvelukseen lääkärin antamasta lausunnosta huolimatta. Ylikankaalta lienee jäänyt lukematta myös samalla sivulla oleva alaviite, jossa totean että on vaikea käsittää, millä logiikalla kyseisellä pykälällä olisi perusteltu asevelvollisten hylkääminen.
Käsittääkseni asevelvollisuuslain kyseistä kohtaa ei kutsunnoissa käytännössä sovellettu. Mikäli joku olisi todella määrätty palvelukseen vastoin lääkärin lausuntoa, käytetystä asevelvollisuuslain pykälästä olisi pitänyt tehdä kutsuntaluetteloon merkintä. Teloitettua totuutta varten tutkimassani aineistossa ainut asevelvollisuuslain pykälä, joka oli ajanut normaalin terveystarkastuksen ohi, oli se, jolla mies saatettiin vapauttaa asepalveluksesta jos hän elätti vanhempiaan.
Toki terveitäkin miehiä jäi kouluttamatta: asevelvollisuuslaki nimittäin edellytti varusmieheltä kansalaisluottamusta. Jos mies oli syyllistynyt niin vakavaan rikokseen, että häneltä oli viety kansalaisluottamus, häntä ei kutsuttu edes kutsuntatilaisuuteen. Näin esimerkiksi vuoden 1918 sotaan osallistuneet punaiset jäivät ilman sotilaskoulutusta.
7 Comments
October 25th, 2008 at 08:47
Kiitos tiedoista. Vastaa omaa käsitystäni. Sattui niin hauskasti, että nappasin juuri muutama päivä sitten divarista lääkintäkenraali LIndenin muistelmat. Voidaan todella vain ihmetellä, että saatiin niinkin paljon miehiä riviin. Jopa 40 % jouduttiin eri syistä hylkäämään.
Terveisin Ilmo
October 28th, 2008 at 14:47
Kirja on tuoreena tapauksena vielä toistaiseksi lukematta. Pitää kysäistä missä määrin käsittelet mahdollista poliittisin perustein tapahtunutta karsintaa asevelvollisuuden _aikana_, esimerkiksi aliupseerikoulutukseen tai upseerikoulutukseen miehiä valittaessa?
Oma käsitykseni on se, että sotienvälisenä aikana armeija omaksui jo varsin nopeasti tavoitteekseen “yhteiskunnallisesti vaarallisista” perheoloista saapuneiden asevelvollisten muovaamisen “kunnon kansalaisiksi”. Karsintaakin tiettävästi tapahtui, mutta käyttökelpoisiksi havaittujen yksilöiden kohdalla trendi oli paremminkin
indoktrinaatiosta integraatioon. So. jos kaveri on muuten sopiva niin pistetään se AUK:n rulliin vaikka olisikin punikin poika; kyllä siitä koulun prässissä mies tulee.
Jotenkin luulisi, että tällainen järjestelmän harjoittamaa aivopesua korostava tulkinta miellyttäisi Ylikangastakin, mutta nähtävästi ei.
Cheers,
J. J.
October 28th, 2008 at 18:59
@Jussi:
Nyt vaan kirjaa hankkimaan..!
Käsittelen tuotakin kysymystä; yleisohje oli, että epäluotettaviksi katsotuille (numeron 3 saaneille) ei pitänyt antaa erikoiskoulutusta tai päästää heitä johtajakoulutukseen. Ongelmana oli se, että paikalliset suojeluskunnat eivät jaksaneet kirjoittaa lausuntoja, jolloin koulutusvalintoja jouduttiin tekemään ilman tietoa miehen poliittisesta taustasta. Korkeammat upseerit patistivat suojeluskuntia olemaan asiassa aktiivisempia, mutta suojeluskunnat näkivät lausuntojen antamisen lähinnä rasitteena.
Järjestelmä ei ollut aukoton, joten “epäluotettavia” saattoi päästä Kadettikouluun asti.
Aina talvisotaan asti suuri(n) osa aliupseereista oli suojeluskuntataustaisia, tarkkaa prosenttilukua en tiedä, aihetta ei ole ilmeisesti tutkittu.
Yksi haastattelemani luhankalainen sanoi ettei häntä kiinnostanut au-koulutus vielä varusmiehenä (1938), vasta sodan myötä hän eteni aliupseeriksi. Ja käsittääkseni monelle työväenluokkaan kuuluvalle oli muutenkin noloa edetä “herraksi” rauhan ajan armeijassa. Eli moni kyvykäs mies ei aliupseerikouluun erityisesti hinkunutkaan.
Myös Anders Ahlbäck on pohtinut armeijan harjoittamaa poliittista integraatiota teksteissään.
November 6th, 2008 at 14:43
Tulkintasi on sekä lähteiden että järjen vastainen. Miten muka kutsuntatoimisto olisi voinut määrätä palvelukseen miehen, jonka lääkäri on todennut palvelukseen kelpaamattomaksi? Kuinka se olisi voinut olla mahdollista? Miten sairaat ja fyysisesti vajavaiset olisi voitu määrätä väkeen? Oleellista ao. lainkohdassa, joka tosin on hämäävästi muotoiltu, on se, että kutsuntatoimisto ei ollut sidottu lääkärin lausuntoon. Se siis saattoi poliittisista syistä hylätä miehen, vaikka lääkäri oli todennut hänet terveeksi ja kaikin puolin palveluskelpoiseksi.
Kantasi ei osoita erityistä tutkijan pätevyyttä saati todista tutkijalta vaadittavasta rehellisyydestä.
November 6th, 2008 at 16:51
Ylikankaan mukaan siis kutsuntatoimisto saattoi poliittisista syistä hylätä miehen, vaikka poliittiset syyt eivät lain mukaan olleet hylkäyksen peruste. Yhtään poliittisin perustein hylättyä ei ole löytynyt.
Tämä kanta siis osoittaa erityistä tutkijan pätevyyttä ja on todiste tutkijalta vaadittavasta rehellisyydestä. MOT.
November 17th, 2008 at 14:36
Emeritusprofessorin kysymys oli sellaisenaan tietysti hyvin osuva ja suora. “Miten muka kutsuntatoimisto olisi voinut määrätä palvelukseen miehen, jonka lääkäri on todennut palvelukseen kelpaamattomaksi? Kuinka se olisi voinut olla mahdollista?”
Lyhyesti ja ytimekkäästi: siksi, koska laki sen salli. Oikeushistoriaa tutkineen professorin luulisi tietävän, että tässä maassa järjenvastaisiltakin tuntuvat käytännöt kyllä muuttuvat mahdollisiksi heti kun Lex Finlandiae antaa niille siunauksensa.
Pykälä on tässäkin tapauksessa yksiselitteinen, eikä siinä ole mitään hämäävää. Lakitekstissä lukee, että nimenomaan lääkärin antama lausunto asevelvollisuuden _kelpaamattomuudesta_ ei sellaisenaan sitonut kutsuntatoimistoa. Sisältöä on hankala sovittaa siihen asuun, mihin Ylikangas on sen nyt vastauksessaan muotoillut. Erityisen hankalaa ja suorastaan mahdotonta se on siksi, koska Tapio Nurmisen mainitsemat asiakirjat osoittavat, että ajatus lakiin institutionalisoidusta poliittisesta karsinnasta jäi sotalaitoksen johdon piirissä tosiaan vain ajatuksen asteelle.
Samoja pienkokoelmia ja lakitekstiä vastikään ihan uteliaisuuttani selailleena voin ainakin oman näkemykseni mukaan todeta Tapio Nurmisen paitsi siteeranneen lakipykäliä ja niihin liittyviä asiakirjalähteitä oikein, myös tulkinneen niitä varsin uskottavasti. Poliittisen valvonnan ja indoktrinaation olemassaoloa ei tässäkään viestiketjussa ole kukaan kieltänyt; vastikään oli puhe siitä, miten armeija pyrki estämään epäluotettaviksi aineksiksi mieltämiensä henkilöiden pääsyn johtajakoulutukseen.
Väite siitä, että sotalaitos olisi halunnut palkita poliittisesti riskialttiiksi katsomiensa henkilöiden oletetun epälojaalisuuden vapauttamalla nämä täydellisesti yhtäläisen kansalaisvelvollisuuden suorittamisesta on kuitenkin täysin absurdi.
Professorin seuraava kysymys on myös kiitettävän suora: “Miten sairaat ja fyysisesti vajavaiset olisi voitu määrätä väkeen?”
Siihenkin voi vastata hyvin yksinkertaisesti: tarpeen vaatiessa helposti, koska laki sen salli. Sattumaa ei ole, että nykyisen armeijan käytännöissämme säilynyt C-luokitus oli alun alkaen vain “vapautus _rauhanaikaisesta_ palveluksesta”. Väkiköyhän maan armeija on aina ottanut huomioon tilanteen, missä elävän voiman suhteen ei kannata olla turhan kranttu.
Emeritusprofessorille voisi näin nuorempana tutkijana antaa sen ystävällisen vinkin, ettei aivan rehellisen erehdyksen suora tunnustaminen suinkaan laske miehen arvonantoa. Paremminkin päinvastoin; kyky myöntää olleensa väärässä osoittaa todellista älyllistä sankaruutta.
Ai niin, itselläni on lisensiaatin paperit. Täytänkö tutkijalle asetettavat kriteerit? Ainakin Juhani Tasihinin kohdalla mainittu oppiarvo tuntuu riittävän, vai kuinka?
Cheers,
J. J.
December 15th, 2009 at 04:14
Kyseisen pykälän veivaaminen ei ole kovinkaan
tärkeää,tärkeää on lain henki ja se kyllä tulee
esille viimeistään laista käydyssä eduskuntakes-
kustelussa jota Ylikangaskin on valottanut.
C-miehistä Ylikangas ei käsittääkseni ole puhunut
mitään.Kyse on koko ajan ollut nostoväen toisesta
luokasta ja että sinne on piilotettu asekuntoista
ainesta.Asia tulee kyllä ilmi kevään 1940 aikana,
kuten Ylikangas on melko hyvin pystynyt osoittamaan. Lakiin ei siis kirjattu poliittista
karsintaa.Kuitenkin sitä tapahtui koulutuksessa
jatkuvasti,poliittisesti ei oltu samalla viivalla,
aliupeerit,upseerit jne,syrjintää siis tapahtui,ja
vielä huomattavassa määrin.Keväällä 1940 nosto-
väen toisen luokan uudelleentarkastuksen tuloksista näkyy että sieltä pomppaa 70 000
asekuntoista miestä,ikäluokista 02-19, joista
50 000 A-miehiä,tarkoittaa noin 3000 per ikäluokka.Karkeasti ottaen siis n10% mainittujen
ikäluokkien miehistä oli luokiteltu nostoväen
toiseen luokkkaan fyysisesti terveinä,A-miehinä.
Miksi näin olisi tehty muuten kuin poliittisin
perustein.Ainahan sitä voi väittää ettei armeijalla
ollut varaa kouluttaa,mutta kestääkö väite todella,
uskallan epäillä,vaikka 30-luku olikin niukka aika
armeijalle.
Nurminen sai Ylikankaalta vähän nenänsä päälle
,ja aiheesta.Jalonenkin tuossa edellä epäsuorasti
jo todistaa uskovansa laajaan poliittiseen karsintaan kyseisenä aikana.Eli mikä siinä Ylikankaan väitteessä niin kaihertaa.
Jätä kommentti
En halua täyttää nettiä roskalla, joten kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.