Tapio Nurminen

Tänään se sitten tapahtui. Enää ei tarvitse tuntea alemmuudentunteita tavatessani entisiä historian laitoksen opiskelukavereita. Minäkin sain Heikki Ylikankaalta myllykirjeen. Tosin jouduin itse sitä kärttämään (laitoin hänelle viestin tästä blogista), mutta tarkoitushan pyhittää keinot.

Ylikankaan kysyi viestissään “Olet keskittynyt etsimään teoksestani virheitä. Niitä olen löytänyt siitä itsekin. Eikö silmiisi ole osunut mitään positiivista?”

Ylikangas on supliikkimies joten tekisi mieli vastata, että Joel Melasniemen suunnittelemat kannet ovat erittäin vaikuttavat. No, en luota Ylikankaan huumorintajuun tällaisissa asioissa joten täytyy kirjoittaa ainakin yhdestä asiasta, josta olen Ylikankaan kanssa yhtä mieltä.

Ylikankaan mukaan noin 25-vuotiaat olivat sotilaina tehokkaimpia (s. 149). Tämä on aivan oikea havainto. Yli 30-vuotiaita, perheellisiä miehiä pidettiin lähes poikkeuksetta sotaan liian vanhoina. Pitipä kenraalimajuri Martola vanhimpien miesten taisteluarvoa melkein olemattomana (Kulomaa 1995, s. 285).

Ikävä kyllä sotaan osallistuneita nelikymppisiä ei enää voi haastatella, mutta lähdeaineisto on tässä asiassa täysin yksimielistä. Kesällä 1944 sotaan takaisin kutsutuista ikämiehistä ei ollut juuri muuta kuin haittaa. He olivat jo nähneet talvi- ja jatkosodan, ja kutsu takaisin sotaan oli heille kuin kuolemantuomio: kaksi kertaa he olivat viikatteelta säästyneet, mutta kolmatta kertaa he eivät selviäisi (ks. myös Ylikangas, ss. 89-90). Luhankalainen Otto Heininen kirjoitti kirjeessään 22.6.1944 miten ikämiehet itkivät jättäessään “viimeisiä hyväisiä” omaisilleen.

Karkuruus ikämiesten keskuudessa oli huomiota herättävän korkeaa. Tämänhetkisten laskelmieni mukaan Joutsasta kutsuttiin ajalla 16.6.–13.7.1944 takaisin palvelukseen 121 miestä, jotka olivat syntyneet vuosina 1902–1908. Heistä 11 miestä ei joko saapunut palvelukseen lainkaan tai poistui yksiköstään luvatta. Luku on kymmenen prosentin luokkaa ja kuvastaa vanhempien miesten taisteluhenkeä yleisemminkin. Huomionarvoista on myös se, että kesän 1944 karkureiden joukossa oli Taipaleenjoen veteraaneja, jotka olivat tuolloin palvelleet moitteetta ja haavoittuneetkin.

Sodassa pitää olla valmis kuolemaan, ja siksipä nuoremmat ikäluokat olivat parempaa sotilasainesta. Nuorimpien rohkeus sai vain valitettavan usein uhkarohkeita piirteitä: nuorimmat eivät ymmärtäneet sodan vaaroja riittävästi ja ottivat tarpeettomia riskejä.

Eniten tappioita syntyy hyökkäyssodassa, ja kesällä 1941 varusmiespataljoonista (vuonna 1920 ja vuoden 1921 alkupuolella syntyneet) otettiin kaikki irti. Ainakin Joutsassa suurin kaatumisprosentti oli juuri 1921 syntyneillä, vaikka he eivät osallistuneet talvisotaan lainkaan.